Posted in Kuvat, Leipominen on 06.02.2008 | 2 Kommenttia »
Hetkellisessä (pitkäkestoisessa?) masennusitkupillikohtauksessani päätin loihtia aikani kuluksi juustokakun. Hain aikaisemmin kämpiltäni irtopohjavuoan, joka helpottaa kakkujen tekoa huomattavasti. Vuokani on tosin halkaisijaltaan pienempi kuin ns. normaalit vuoat, joten tietysti kaikkia aineksia tuli hieman liikaa. Traaginen kriisi!
Aikojen alussa oli pohja.
Sitten eräänlainen keittiön auktoriteettihahmo loi juustotäytteen ja näki, että se oli hyvä.
Vielä toinen rasvakerros kaakun päälle ja uunin [...]
Lue kokonaan »
Olen tottunut nousemaan sängystä peittokasastani päivittäin puolenpäivän ns. paremmalla puolella. Tänä aamuna koin shokin tai pari joutuessani heräämään, kun oli vielä pimeää ja lähtemään ulos hämärässä (ks. kuva). Tästä syystä varmaan kaaduinkin heti pyllylleni portaiden alla, sillä en muistanut, että talvisin on yleensä liukasta ja jäätä esiintyy usein jalkakäytävillä. Fuck fuckety fuck.
Psykiatrisella poliklinikalla – jossa [...]
Lue kokonaan »
Posted in Kuvat, Leipominen on 30.01.2008 | 1 kommentti »
Päätin käyttää iltani hieman hyödyllisemmin kuin lojuen sohvalla, sängyllä tai tuolilla läppärin ääressä. Siispä muuntauduin kodinhengettäreksi ja leivoin makeaa miehelle ja itselleni. Hyväminä.
Tuloksena vadelmapiirakka! Se on ehkä hieman köykäisen näköinen, koska vuoka ei ole aivan standardimallinen piirakkavuoka. Vadelmia ja valkoista juttua kuitenkin riittää, joten nom nom!
Lue kokonaan »