Olen tottunut nousemaan sängystä peittokasastani päivittäin puolenpäivän ns. paremmalla puolella. Tänä aamuna koin shokin tai pari joutuessani heräämään, kun oli vielä pimeää ja lähtemään ulos hämärässä (ks. kuva). Tästä syystä varmaan kaaduinkin heti pyllylleni portaiden alla, sillä en muistanut, että talvisin on yleensä liukasta ja jäätä esiintyy usein jalkakäytävillä. Fuck fuckety fuck.
Psykiatrisella poliklinikalla – jossa olin yksi vastaan kaksi hoitsun ja lääkärin kanssa – sain jälleen kuulla, että terapiasta voidaan puhua sitten myöhemmin ja nyt pitäisi vain saada hieman selvyyttä siihen, mikä minusta tulisi isona ja haluanko olla Batman vai Wonder Woman. HV. Ostin hoitsun kehoituksesta Tikkasen kirjan, muttemme sitten käsitelleet sieltä löytämääni sopivaa terapiamuotoa (joka on AWESOME!).
Kälä kälä, jäkäti jäkäti ja lääkkeet! Cipralexistä päätettiin luopua kokonaan ja ensin lääkäri ehdotti, että alan syömään Fluoxetinia, joka on tarkotettu dysmorfiseen ruuminkuvan häiriöön, pakko-oireisen häiriön ja, kummallista kyllä, bulimian hoitoon. Älähdin hieman, kun päästiin kohtaan bulimia. Miksi minua pitäisi doupata luopumaan bulimiaoireilusta, kun sellaista ei ole koko sairashistoriani aikana esiintynyt kuin kerran? Kasvatin munat ja suoraan kieltäydyin tästä lääkityksestä, koska olen rajoittunut bulimisesti, heh. Sen sijaan lääkäri määräsi aluksi 75 mg/päivä Efexor Depot -nappeja. Olen tyytyväinen tästä, koska Efexor on puolituttu muiden kokemuksia lueskeltuani. Annosta aiotaan nostaa melko nopeasti aluksi 150 mg:aan, josta noustaan vielä, jos tarve vaatii.
Ja sehän vaatii! Ehkä.
